Osa 1

Nyt sain sitten aikaiseksi tämän ekan osan. Teen siis sellaista tarinamaista lc:tä, mutta juonta tulee vasta 2 sukupolvessa. Yritän silti tehdä nopealla tempolla, mutta vähintään osa per 2 viikkoa. Ainakin yritän niin, viivästyksistä ilmoitan mahdollisuuksien mukaan. Anteeksi kun kuvat menee reunojen yli : / Yritän korjata asian. Mutta osan pariin -->

I just know it better than you.

"Äiti.. joko hän tai minä. Mutta jo silloin kun luet tätä, olen jo tiennyt päätöksesi.. Tiedän sen vain paremmin kuin sinä.." Muistan kirjoittamani sanat yhä.

Muistan myös sen erään illan, kun istuin kerjäämässä syrjäisellä tiellä. Olin lähtenyt ilman rahaa, tai vaihtovaatteita. Tosin, monen päivän jälkeen, se ei enään tuntunut miltään.

Muistan myös ne miehet. Kävelemässä kauniisti suorassa, ei mitään epävarmuutta kummassakaan. He katsoivat oudoksuen minua, niinkuin kaikki muutkin. Eikä vain kadulla. Myös kaikkialla muualla.

Myöhemmin yön pikkutunteina he tulivat takaisin. Kännissä tietenkin. Vaaleampi mies kyykistyi luokseni samalla kun tummempi katseli vierestä. Hymyilin heille, ja tunsin oloni kerrankin uskomattomaksi.

"Sievät silmät." Vaaleampi sanoi katsellen silmiäni. Hymyilin hänelle suloisesti, kunnes hän jatkoi.

"Harmi vain, ettei ne ole enään tämän jälkeen." Molemmat miehet nauroivat vaalean sanottua. Hämmästyin ja sen jälkeen en enään tuntenut mitään.

Makasin vain hiljaa maassa. Muistin tämän saman tuskan, kuin ennenkin. Kukaan ei pitänyt minusta, ja kaikki halusivat vain vahingoittaa. Nyt siihen tulisi muutos.

* * * * *

Tuijotin hymyillen uutta taloani. Elämäni oli alkanut edes hieman kukoistamaan. Haavojen parannuttua olin törmännyt yksi päivä erääseen rikkaaseen rouvaan, joka oli kulkenut ohitseni useana päivänä, ja lopulta antanut minulle 4 000 simoleonia, jotta saisin edes pienen hökkerön itselleni. Jotain edistystä oli siis tapahtunut.

Taloni oli kieltämättä aika karmaiseva, ei mikään unelmatalo. Mutta uskoin, että neljällä tuhannella ei pahemmin luksustaloa rakennettu.

Sisältä se ei ollut mikään luksus myöskään. Mutta kelpasi minulle. Keittiön tasot oli eräs remonttimies minulta kysymättä laittanut, ja raastanut liikahinnan, mutta enpä voinut asialle enään mitään. Sängyn taas olin löytänyt kirpparilta.

Joten kuten nukutun yön jälkeen jännitin uutta työpaikkaani, jonka olin lehdestä pongannut talon valmistumisen jälkeen. Olin valinnut työkseni opetus-uran, vaikka en sitä oikeastaan halunnutkaan. Rahaa siitä sentään sai.

Töiden jälkeen minulla oli sentään aihetta hymyillä. Olin saanut ylennyksen heti, koska lapset sattuivat vain pitämään minusta, tai sitten kammoksumaan, samalta se vaikuttaisi kuitenkin.

Muistin myös yhden lempiharrastuksistani päivällä, ja päätin käväistä suihkussa, ja muistella nuoruuteni tanssikurssin liikkeitä. Makasin maassa, ja nousin siitä selkää taivuttaen ylös. Se tuntui uskomattoman mukavalta.

Hymyiltyäni siirryin hieman, ja kokeilin myös toista liikettä. Menin polvilleni ja ojensin toista kättäni eteen ja toista taakse. Käsissäni tuntui pientä värinää.

Sitten rohkaistuin ja kokeilin rakastamaani liikettä. Sitä joka sai minut tuntemaan itseni jumalalliseksi. Hymyilin haavekuvalleni, joka oli toistunut päässäni useita kertoja. Tahtoisin olla tanssija. Tanssijatar Rebekah Rowy.

Olin päättänyt ylennykseni kunniaksi mennä baariin. Kyselin tuntemattomilta tietä, ja he jopa ohjastivat minut oikeaan paikkaan. Istuunnuin tiskille ja jäin tuijottamaan baarimikkoa. Lopulta käänsin katseeni häveliäänä pois.

Ihmisiä alkoi kasaantua tanssimaan, mutta en uskaltanut kääntää katsettani. Saisin vain halveksuvia katseita.

Yhdessä vaiheessa eräs nainen tuli jopa juttelemaan minulle. Tosin, hän kai suunnitteli heittävänsä juomansa päälleni, tai päällensä. Keskustelu tyssäsikin siihen, että hän kysyi olenko muualta, koska olen niin erinäköinen.

(Anteeksi seinät) Tanssilattialle alkoi kasaantua porukkaa, ja viereeni istahtikin eräs vaalea mies. Hän vaikutti ihan mukavalta ja meillä synkkasikin hieman.

Hän myös ihaili minua, joka sai minut hieman punastelemaan. Se tuntui hämmästyttävältä, minua kehuttiin kerrankin.

Menimme myös hänen pyynnöstään tanssimaan. Hän jutteli kanssani hetken tanssin aikana, mutta sitten sanoikin yhtäkkiä, etten ole hänen tyyliään. Hän myös huomautti, että näytin liikaa ulkomaalaiselta.

Seuraavan päivän vietin lähinnä lukien, jotta etenisin urallani. En tajunnut, mihin tarvitsin siivoustaitoa, mutta kai sillä oli jotain tekemistä lasten kanssa.

Tarvitsin myös karismaa. Minulle oltiin selitetty, että minun täytyisi välillä jutella vanhemmille houkuttelevasti, joten minun täytyisi oppia puhumaan myös siten.

Eilinen uurastukseni oli palkittu, ja minun oli helppo hymyillä. Olin tienannut sievoisen summan, ja ylennyksen.

Mutta minun täytyi silti hoitaa koirien ja susien kaivamat kuopat. Eihän se lempi hommaani ollut, mutta pihani näytti kivemmalta ilman kuoppaa.

Illalla menin taas hetkeksi baariin. Tilasin tällä kertaa jopa juoman, ja minua ei edes enään tuijoteltu erikoisesti. Olin näköjään niin sanotusti sopeutunut porukkaan.

Jotenkin keskusteluni baarimikon kanssa ajoi minut samaan virkaan. Tosin, saihan siitä rahaa, joten en valittanut.

Vielä iltasella lähdin kävelemään vaatekauppaan. Tai oikeastaan kauppaan, josta sai lähes kaikkea. Hieroin päätäni mietteliäänä kävellessäni ovelle.

Menin oitis katselemaan vaatteita, jotka ei ollut lainkaan tyyliäni. Lopulta päädyin muutamaan vaatteeseen ja menin kokeilemaan niitä.

Katselin itseäni peilistä. Olihan asuni ihan hyvä, mutta takki kruunasi asun. Katselin myös vieressäni olevaa naista, joka testaili hieman väljympiä asuja.

Napsasin vielä muutaman vaatteen kokeiluistani ja menin kassalle. Maksoin ostokseni ripeästi, ja hymyilin lopuksi myyjälle. Takanani katseli kaksi muuta naista vaatteita.

Heräsin väsyneenä aamiaiselle. Kimppakyytini tulisi pian, ja minun täytyisi vielä valmistautua sitä ennen. Otin kaapista murot, ja kaadoin niitä väsyneesti kulhoon.

Töiden jälkeen tosin törmäsin ihan kunnolliseen nuoreen mieheen, mutta vilkaistuani sivulta..

..en ollutkaan enään niin varma päätöksestäni. Päätin silti tutustua häneen, sillä hän saattaisi paljastua oikeaksi kultasuoneksi.

Hän oli napsaissut työvaatteensa pois, ja hän kehuikin jo minua. Hymyilin hänelle leveästi, ja lupasin soittaa vielä myöhemmin, sisälle en häntä pyytäisi. Ainakaan vielä.

Soitinkin hänelle aikaisin seuraavana aamuna. Hän kertoi, että pystyisi näkemään minua vasta myöhemmin, joten sovimme ajankohdan myöhemmäksi. Harmittihan se minua, mutta saisimpahan ainakin lisää aikaa miettiä.

Vaihdoinkin sitten vaatteeni, ja söin. Hymyilin syödessäni, ja totesinkin, että oikeastaan minua vielä väsytti. Joten meninkin sitten nukkumaan.

* * * * *

"Ai tänään?" Kysyin puhelimeen. Hormes oli soittanut minulle, ja kysynyt kävisikö tapaaminen. Olin kahden vaihella. Toisaalta olisin halunnut nähdä hänet, mutta toisaalta en halunnut. Lopulta päädyin myöntävään vastaukseen.

Kerroin hänelle kuulemastani juorustani, ja hän alkoi yhtäkkiä hekottaamaan hirveästi. Silloin päätin. Hän ei ollut minulle se oikea. Pyysin häntä lähtemään hetken päästä ja huokaisin.

Tätä olinkin pelännyt. Hormes alkoi soittelemaan minulle, ja ei uskonut vastauksiani, tai jättänyt minua rauhaan.

Huokaisin ja aloin siivoamaan vessanpönttöä, joka oli hieman päässyt likastumaan. En ollut sitä paljoa käyttämäänkään, mutta silti en pitänyt likaisuudesta.

* * * * * *

"Mitä jos en päästä?" Kysyin niin sanotulta poikaystävältäni.

"Sinun olisi parempi päästää. Muuten olen vihainen kuin harmaakarhu." Hän naurahti. Pysyin totisena ja tuijotin häntä. Punapää oli tullut nopeasti käymään, mutta hänen täytyisi ihan pian lähteä.

Taistelin hetken hänen kanssaan, kunnes sain istuttua hänen päälleen.

"Koska tulet taas?" Kysyin allani olevalta punapäältä. Hän huokaisi ja pohti.

"Ehkä huomenna. Ehkä viikonloppuna. En tiedä." Hän selitti. Hänellä oli erikoinen työ, jossa hän ei tiennyt milloin olisi.

Hän nousi seisomaan, mutta istahti pian ja veti minut mukanaan.

"Sinun täytyy ymmärtää. Tulen niin pian kuin pystyn." Punapää sanoi totisesti pitäen kädestäni. Nyökkäsin vain ja lähdimme ovelle.

Ilta oli jo pitkällä ja syksyinen viileä tuuli hytisytti minua. Punapää antoi minulle suukon, ja lähti kävelemään pois. Katselin hetken hänen peräänsä, mutta sen jälkeen astelin sisälle.