This just can't be true.

Osassa on kestänyt hieman, kun on kaikkea säätöä ollut, mutta päätin ottaa itseäni niskasta kiinni, ja julkaista tämän, kun huomenna menen kaverille yöksi niin en kerkeä. Vieläkään en saanut aikaiseksi muokata kulmia, joten anteeksi Tiksu, mutta yritän nyt seuraavaa kuvatessa. Tönkköisyys tuskin on lähtenyt, mutta kertokaa jos on edes hieman parantunut : D Tässäkin osassa edetään nopeasti, ja joissain näkyy hieman turhia viivoja yms. Älkää välittäkö niistä : D

Tuijotin tytärtäni. Hän näytti aivan häneltä, mutta ei se voinut olla mahdollista. Eihän?

Katselin lastenhuoneen ikkunasta ulos. Nyt oli kesän kuuminta aikaa, mutta minä olin vain pitkähihaisessa villatakissa ja farkuissa. Nyt siihen tulisi muutos.

Ryhdistäydyin ja kaivoin vaatekaapista valkoisen topin ja shortsit. Muutaman tunnin kuluttua jouduin taas vaihtamaan Amberin vaipat. Menin ylös ja otin Amberin hellästi syliini.

Vaihdoin nopeasti Amberin vaipat, sillä haju oli jotain hyvin pahaa. Seisoskelin hetken Amber sylissäni.

 Amber alkoi parkumaan yhtäkkiä korvia huumaavasti. Aloin kieppumaan ympäriinsä, jotta näkisin mitä Amber pelkäsi, mutta kun kieppuminen ei tuottanut tulosta, aloin hellimään lasta niin hyvin kuin osasin.

Päätin viedä Amberin ulos rauhoittumaan, sillä minun täytyisi laittaa pyykit, ja tahdoin myös nauttia kesästä. Vielä kun voin.

Oltuani noin tunnin ajan ulkona, päätin tehdä sen mitä olin pitkään kammoksunut. Vein Amberin kehtoon, ja kävelin mahdollisimman hitaasti vaatekaapille.

Kaivoin isosta pussista mekkoni. Häämekkoni. Laitoin sen varovasti päälleni, ja kävelin peilin eteen. Katselin varsin upeata, mutta myöskin kallista mekkoa, jota käyttäisin muutaman kuukauden päästä. Ajatus jotenkin kammoksutti minua.

Huokaisin ja otin mekon pois ja laitoin sen paikalleen. Vedin omat vaatteet päälleni, ja nojasin ovea vasten. Päässäni oli vain yksi ajatus. Mitä jos en tahdokaan sisimmissäni Leightonia?

Huokaisin syvään ja menin Leightonin viereen nukkumaan. Sekään ei tuntunut enään samalta kuin ennen. Sen pitäisi olla taivaallista nukahtaa toisen viereen, mutta nyt en tuntenut enään mitään.

 Heräsin aamulla aikaisin hoitamaan Amberia, vaikka lapsi ei sitä paljon tarvinnutkaan. Kunhan syötin ennen töihin menoa, sillä Leighton hoitaisi lasta tämän päivän. 

"Mitenkäs se vaipan vaihto sujuu?" Leighton kysyi aamiaisella ivallisesti.

"Sanoppa sinä se. Menen töihin." Sanoin yhtä ivallisesti Leightonille joka jäi katsomaan minua ihmeissään. Ihan kuin minä en osaisi vastata samalla mitalla.

Leighton: Rebekahn ollessa töissä, jouduin siivoamaan taloa, ja hoitamaan lasta. Se ei oikeastaan houkuttanut, mutta kun ei muutakaan tekemistä ollut, niin mikäpä siinä sitten. 

Huokaisin ja menin maksamaan laskut. Rebekah toi mukavasti rahaa kyllä taloon, mutta silti laskujen maksaminen musersi, sillä rahaa kului paljon muuhunkin.

Kuukaudet vierivät samaa rataa, ja Rebekah kävi töissä ja sillä välin minä tein kotihommia. Amberkin kasvoi hurjaa vauhtia.

"En vieläkään usko, että olisit minun lapseni. Mutta missä vaiheessa? Olenhan minä kyllä ollut aika paljon pois.. " Puhelin yksikseni katsoessani Amberia. Äitinsä silmät hänellä kyllä oli.

 "No. Vaikket olisikaan lapseni, niin silti.." Aloitin, mutten pystynyt sanomaan loppuun. Jos hän ei olisi minun lapseni, niin en kyllä käyttäytyisikään niin.

"No.. Pakko minun on silti sinua hoitaa." Totesin ja aloin hellimään lasta. Vaihdoin vaipat ja syötin, mutta silti ajatus karmi päässäni..

"Sinä et todellakaan ole tyttäreni.." Sanoin itsekseni.

"Mustat hiukset.." Totesin vielä perään. Hän ei ollut minun tyttäreni ja tiesin sen. Tästä hän saisi kuulla.

Tein tunnollisesti kotitöitä ja tein Rebekahille ruokaa. Välillä myös torkahdin, mutta Rebekahn tultua päätin, että tänään ottaisin asian puheeksi.

"Mitens vaippojen vaihto sujui tänään?" Rebekah kysyi minulta ivallisesti, niin kuin aina nykyään.

"Mitenkä siinä, lastenhoitaja fiilis oikeastaan." Sanoin vihjaillen.

"Kuinka niin? Miten voit sanoa tuota Amberista?" Rebekah kyseli. Jaa. Hänellä ei ollut siis omantunnontuskia.

"Mikäs siinä, kun oma lapsi ei olekaan vaikka niin on väitetty." Sanoin katsoessani kysyvästi Rebekahia.

"Miten voit sanoa minusta tuota!" Rebekah kirkaisi ja painui ylös. Menkööt.

Mennessäni vessaan huomasin Rebekahn juttelemassa Amberille.

"Olet sinä meidän. Tiedän sen." Rebekah kujerteli Amberille. Nyt hän taas suuttuisi.

* * * * *

Häitä oli siirretty muutamalla kuukaudella, mutta nyt se päiväkin koitti. Syötettyäni Amberin, nostin hänet ja vein vessaan hetkeksi, sillä pesin hampaani nopeasti. Amber kuitenkin meni heti tutkiskelemaan vessaa ja jouduin lähes heti kaappasemaan hänet pois.

"Senkin riiviö." Sanoin Amberille ja laskin hänet kehtoon suukottaen hänen otsaansa. Pian se tapahtuisi.

Täytin myös kuopan pihallamme, tosin muutamat kirosanat lensivät, mutta sain kuitenkin täytettyä sen. Eipähän Rebekah enään siitä valittaisi.

Minulla oli tunti aikaa valmistautua, ennen kuin Rebekah tulisi valmistautumaan. Vedin smokin nopeasti ylleni, ja laitoin vielä hiuksia hetken. Melkein heti tuli tosin olo, etten saisi tehdä sitä.

Rebekahkin valmistautui nopeasti, sillä hän oli suunnitellut kaiken valmiiksi. Hän oli kuluttanut raskauskilonsa, mutta silti hän vinkui mekostaan. Aina sama valitus.

Seremonia oli pieni ja aika nopea. Sanoin minulle kuuluvat lauseet ja sitten vaihdoimme sormuksia. Tosin kumpikaan ei hihkunut riemusta. 

Suutelimme vielä hellästi, niinkuin juuri naimisiin menneiden kuuluikin,  ja samalla veikkasin myös Rebekahn kammoavan hääyötä.

Hän katsoi minuun suloisesti. Niin hymyilevästi. Sillä hetkellä rakastin yhä tuota naista, mutta välillä hän kävi hermoille. Silti en pystyisi elämään ilman häntä. Senpä takia tässä taidettiin ollakin.

Muutaman minuutin kuluttua jo makoilimme sängyllämme juhlavaatteet päällä. Molemmat meistä hymyilivät ja tunteet olivat tainneet vaihtua nopeasti. 

Otin Rebekahia vyötäröstä kiinni ja suutelin häntä. Hän tuijotti suoraan silmiini. Minulle tuli hiljalleen muistikuvia yhteisistä hyvistä hetkistämme. Olin tainnut rakastua häneen uudestaan.

 Seuraavana aamuna Rebekah heräsi aikaisin ja kerkesi opettamaan Amberia ennen töihin menoa. Tykkäsin katsella, kun Rebekah taisteli pientä Amberin kiukkuisuutta vastaan. Olihan Amber jo uhmaiässäkin.

Rebekah otti myös usein päiväunia, jolloin minä menin hänen viereensä lukemaan. Jotenkin olin vain huolestunut hänestä, mutta olihan syksyisin usein flunssaakin. Ja hän myös väitti työkiireitä syyksi.

* * * * *

Rebekah: 

"Älä nyt syö sitä nukkea! Täällä on hänen miehensä, odottaa vaimoaan kotiin." Toruin ensin Amberia ja sitten houkuttelin hänet takaisin leikkiin. Hän kun tykkäsi syödä nukkeja, eikä häntä meinannut mitenkään saada lopettamaan sitä. Välillä piti myös ottaa kovempia keinoja käyttöön. 

Katselin peilin kautta kun Leighton avasi tukkoutunutta vessanpönttöä. Meillä ei ollut tarpeeksi rahaa, jotta voisimme tuhlata sitä korjaajiin, joten Leighton hoiti sen homman. Menin alas ja aloin laittamaan aamiaista. Tosin aamiaiset eivät olleet oikein ystävällisimpiä kohtauksia.

 "Miksi sinun täytyi leikata nuo hiukset. Näytit ennen paljon nuoremmalta." Leighton valitti minulle. Olin leikannut hiukseni muutama kuukausi taaksepäin raskauden selvittyä, koska tahdoin olla äidillisempi.

"Ai tunnetko itsesi jo vanhaksi? Kuinka surullista. Enköhän saa tehdä hiuksillani mitä tahdon, sillä en tahdo näyttää teiniäidiltä. Anteeksi vain." Naljailin Leightonille. 

"Välitätkö vain muiden mielipiteistä? Kuinka säälittävää." Leighton vastasi ivallisesti.

"Kannattaisi sinunkin kokeilla. Vähenisivät ainakin juorut." Hymyilin Leightonille. Keskustelumme päättyi ja molemmat söivät hiljaa. Olin voittanut tämänkin erän. 

Amber oli oppinut jo monta asiaa, mutta hän tykkäsi silti juoda istuen. Pian hänelläkin alkaisi jo koulu, ja hän saisi paljon kavereita. Annoin usein Amberille ruokansa sen jälkeen, kun olin itse syönyt, ja sitten menin ulos. Niin tein myös tänään.

Vein kuitenkin roskat ensin, ja yhtäkkiä sain kaamean pääsäryn ja hermoromahduksen. Aloin valittaa ja takana oleva nainenkin kääntyi katsomaan minua. Pääni oli pamahtaa. Sain juuri tarpeekseni Leightonista.

Menin hetkeksi rauhoittumaan, kunnes vein Amberin hevosen selkään ja itse menin haravoimaan pihaa. Oli lämmin syksy vielä, ja ulkona tarkeni farkuilla ja topilla tai t-paidalla. Amberille kuitenkin puin hieman lämpimämpää. Ties vaikka sairastuisi.

* * * * *

"Amber! Kouluun! Bussi tuli jo." Huusin yläkertaan, jossa Amber valmistautui ensimmäiseen koulupäiväänsä. Saisi nyt nähdä, miten hän pärjäisi siellä. Päätin myös pian siivota keittiötämme, joka oli samassa kunnossa kuin muuttaessamme taloon noin seitsemän vuotta sitten.

Katselin ikkunasta kun Amber hyppeli bussiin ja oli hyvinkin pirteä ekaluokkalainen. Bussissa istui myös nuori mies, johon Amberin iloisuus tarttui. Amber vilkutti minulle vielä bussista ja sitten bussi kaahasi pois. Sitten tunsin jotain ympärilläni.

"Miten meidän pienokainen voi?" Leightoniksi paljastunut kosketus kysyi. Minusta tuntui, että hän korosti sanaa meidän.

"Hyvinpä kai." Sanoin hymyillen. Suhteemme oli hieman vaakalaudalla, koska suhde kärsi aamuisista ärinöistä. Toivon mukaan lapsen syntymä korjaisi senkin.

"Isi täällä! Kuuleeko se?" Leighton lurputteli ja kysyi minuun katsoen.

"En tiedä. Kai." Totesin ja mietin sitä myös itse. Olihan raskauteni jo pitkällä ja vauvan kerrottiin jo kuulevan myös musiikin. Äänestä en tosin tiennyt.

"

Pian meitä on neljä.." Leighton sanoi ja otti minua käsistä kiinni.

"Mm.." Hymisin. Kumpikaan ei vain tiennyt mitä Rebekahn vatsassa olikaan kasvanut.

- - - - - - 

Tälläinen taas : ) Risut ja ruusut kelpaa mainiosti : )