"Mitä?" Ronin äänestä kajahti järkytys. Ei hän siskoaan inhonnut, mutta hän oli aina pitänyt siskoaan erilaisena, ei hyvänä perijänä. Amber tuijotti Rebekahia vielä järkyttynempänä kuin äsken.

"Menen..huoneeseen.." Vastasin hiljaa.

"Totta kai!" Rebekah vastasi innostuneesti, selvästi huomaamatta pettymystäni.

Kipusin portaat ylös ja istahdin seinää vasten. Silmistäni valui hieman vettä.

"En tahdo.." Valitin nyyhkytyksen lomassa. En ollut valmis perijäksi, en tahtonut olla äiti.

Huokaisin ja vaihdoin pyjaman päälleni. Selvittäisin yön aikana pääni, ja antaisin itseni rentoutua ja ajatella aamulla selkeästi.

Mutustelin salaattiani ennen kouluun menoa. Kävelisin kuitenkin, sillä bussiin en kerkeäisi. Ja turha sitä on viimesinä koulupäivinä tsempatakkaan.

Syötyäni lähdin tottuneesti kävelemään kouluun. Koulua olisi muutama päivä jäljellä ennen kesälomaa. Sitten vaihtaisin lukion kolmannelle vuodelle.

Viimesinäkin päivinä jouduin tekemään muutaman keskeneräisen juttuni loppuun, koska muuten en saisi kursseista arvosanoja. Ja se estäisi pääsyni kolmannelle luokalle.

Testasin vielä viimeisen kerran juhla-asuani, kun huomasin muutaman finnin alun ihollani. Käväisin hakemassa vessasta voiteen, ja törkin sitä pitkin naamaani. Halusin näyttää hyvältä juhlassa, joka oli itseasiassa huomenna.

Nousin yöllä kauheessa paineessa. Juhla olisi jo tämän päivän puolella, ja yhä perijän taakka painoi niskaa. Ron nukkui rauhassa yläpuolellani. Nyt testaisin Lorenan antamaa keinoa.

Laskeuduin maahan makaamaan ja otin tupakan esiin. Tärisin hetken, kunnes maistoin. Ja tosiaan, se rentoutti.

Naurahdin ja nousin ylös nojaamaan kaiteeseen. Tupakoita meni muutama, mutta kyllähän niitä aina lisää saisi. Ja enhän minä vielä mikään tupakoitsija ollut.

Hätkähdin kun kuulin rymistelyä ja painauduin henkeä pidätellen seinää vasten. Tuijotin ovea, ja yhtäkkiä Ron käveli ovesta ulos. Hän katseli hetken eteenpäin, mutta kääntyi, onnekseni huomaamatta minua, ja lähdi takaisin sisälle. Huokaisin, ja polttelin tupakan loppuun, ja lähdin valmistautumaan juhlaan.

Käytyäni suihkussa puin mekkoni ylle. Huokaisin ja lähdin kävelemään peilin eteen. Joutuisin kuitenkin tekemään sen vielä.

Laitoin hiuslisäkkeet, ja aloin taiteilemaan hiuksiani. Saatuani ne edes jotenkin hyviksi, aloin meikkaamaan itseäni.

Vähät välitin vanhemmistani, ja lähdin kävelemään läheisen kaupan nurkalle, josta kaverini tulisi hakemaan minua.

"Oikeestikko? Hienoo!" Kysyin katsellen Keniä, yhtä kavereistani. Lorena seisoi takanani katsellen myös vaaleahiuksista. Pojat olivat hankkineet eväät ja juomat, kun taas minä olin Lorenan kanssa hankkinut hyvän ja salaisen puiston, tosin vieressä oli jo hieman karumpaa ruohoa, mutta se ei meitä paljon haitannut, olihan puiston palanen muuten hieno.

Pojat olivat saaneet hurjan kasan kaikkea, ja juomiakin oli mukava kasa, tästä alkaisi kesäloma.

Päivän edetessä, ja pullojen tyhjentyessä, pelasimme pullonpyöritystä, jossa annoimme mitä hulluimpia tehtäviä toisillemme. Ja tietenkin kännipäissämme suostuimme niihin.

Jouduimme myös Lorenan kanssa pieneen suukkoon, mutta ei se oikeastaan pojasta eronnut. Ja nopeastihan sekin oli ohi.

Ilta kuitenkin eteni vieläkin pidemmälle, ja räsypokan myötä myös vaatteet vähenivät, onneksi kesä sentään oli lämmin, eikä ihmisiä kulkenut puiston ohitse.

 Lorena oli vihdoinkin lämmennyt Kenille, joka oli monesti tunnustanut tykkäävänsä tytöstä. Tosin, eihän siitä vielä ollut varmuutta juomien takia. Ken kuitenkin vakaasti luotti totuuteen, heidät olisi luotu toisilleen. 

"Amber.. Minä oikeasti rakastan sinua." Tummahiuksinen Max, tunnusteli vakaasti minulle. Kasasin käsiini lehtiä, ja pölläytin ne Maxin naamaan.

"Olet vain humalassa, kyllä se ohitse menee. Älä suotta punastele." Hölisin pirteästi Maxille, joka tuijotti minua palvovasti.

Ken taas oli Lorenan kimpussa, hieman liiankin omistavasti. Lorena yritti olla ystävällinen, muttei oikein pitänyt liiasta läheisyydestä.

Eikä ollut ihmekkään, että Ken tykkäsi Lorenasta. Hän oli erittäin kaunis, todella hyvää seuraa, ja kaiken lisäksi täysi-ikäinen. 

Kaikki muut olivat sammuneet, ainakin oletin niin. Räväytin silmäni auki, ja tunsin kuinka päätäni johmotti. En tiennyt ajastakaan.

Nousin vaivalloisesti ylös. Katselin hetken muita ja käännyin Maxin puoleen.

"Max.. Oletko hereillä?" Kysyin silitellen Maxin pehmeitä hiuksia. 

Istahdin alas, ja huokaisin. Voihkaisin ja pitelin hetken päätäni.

"Jaa-a. Oletko juonut vähän liikaa? Tahtoisitko kenties päänsärkypillerin?" Minulle tuntematon mies kysyi. Kyllähän minä tiesin, etten olisi saanut ottaa, mutta päätäni särki aivan liikaa. Mies ojensi minulle pussillisen, ja käski minua pitämään ne, vaikka ihan kavereille.

Kaaduin maahan, ja pääni selventyi heti. Näin kaiken jotenkin selvemmin. 

"Miksi autat minua?" Kysyin hiljaisella äänellä, kun huomasin, ettei mies lähtenyt vielä.

"Koska.. olen sinun isäsi. Muttei siitä sen enempää." Mies kertoi hiljaa. Nostettuani pääni, hän lisäsi lopun, ja noustuaan lähti ripeästi kävelemään. Jäin vain ihmettelemään miehen sanoja.

Kierähdin vielä muutaman kerran, kunnes sain taas unenpäästä kiinni. Kyllä kaikki selviäisi.

"Mitä..? Miten minä täällä olen?" Kysyin unisena löytäessäni itseni sohvalta. 

"Max toi sinut. Sinulle oli kuulemma tullut kuuma, ja sitten olit riisunut ja nukahtanut. Max on kyllä kiltti poika, vaikka olikin mukana teidän retkessänne." Rebekah selitti minulle. Eli Max oli hoitanut asian puolestani, niinkuin aina. Huokaisin ja lähdin yläkertaan.

Vaihdoin pyjaman päälleni, ja painuin nukkumaan, muistelin myös hetken illan tapahtumia hymy suussa.

* * * * *

Nousin väsähtäneenä. Illan jälkeen tilani oli huonontunut, mutta aina hetkellisesti parantunut päänsärkypillereiden ansiosta. Kävelin alas nähdäkseni minkä näköinen tänään olisin. 

Huokaisin. Olin muutaman viikon aikana muuttunut täysin. Kasvoni olivat kalvenneet, ja en jaksanut tehdä paljon mitään. Silti yritin.

Tein itselleni mahdollisimman nopeasti salaatin, jotta selviäisin taas hetken. Vaikka se olikin vaivalloista, niin silti se auttoi hieman.

Istuunnuin katselemaan jotain tylsää rakkauselokuvaa, kun telkkarista ei muuta tullut. Pian Max pääsisi taas käymään, ja tulisi piristämään minua.

Muutaman tylsän tunnin kuluttua Max käveli tottuneesti sisään, ja tuli viereeni.

"Hei rakas." Max sanoi ja hymyilin minulle. Käperryin hänen kainaloonsa iloisena. 

Hän kuitenkin kaappasi minut syliinsä ja halasi tiukasti.

"Miten jaksat minua? Tälläinen kamalan näköinen, tylsä ihminen? Ja kaiken lisäksi kipeä." Kysyin Maxilta, joka kannatteli minua hymyissä suin. Olimme alkaneet seurustella muutama päivä koulun lopun jälkeen, kun tajusin, etten selväisi ilman Maxia.

"Rakkauden eteen tekee mitä vain.." Max kuiskasi korvaani onnellisena.

Maxin äiti ei kuitenkaan antanut Maxin olla turhan pitkään luonani, joten Max joutuikin yleensä lähtemään jo illan pimettyä kotiinsa. Lääkärinä kun pelkäsi Maxin sairastuvan.

Olin mennyt jo siihen kuntoon, etten jaksanut nousta enään ollenkaan, tai sitten pieneksi aikaa. Aloin jo pikku hiljaa kyllästyä tähän.

 Nousin peiton päälle, ja aloin muistelemaan iloisia asioita. Jos tämä tosin jatkuisi, ja etenisi pahemmin, niin joutuisin vielä sairaalaan. 

"Kyllä sinä kestät. Olet vahva." Mutisin itselleni ja aloin pikku hiljaa näiden kuukausien jälkeen luottamaan siihen.