Linda oli suostunut Amberin omahoitajaksi, koska Max, sattumoisin hänen poikansa, niin vakaasti pakotti hänet siihen. Linda oli varsin nuoren näköinen, ja niinhän olikin, mutta hänen kasvoihinsa törmäsi monesti päivässä. Hän ei siis ulkonäöltään ollut kovinkaan erikoinen.

Rebekahia myös suututti Lindan tapa yrittää varastaa hänen miehensä. Linda oli usein hankkinut juuri Leightonin huomion, ja nykyään hän nukkui sohvalla varsin paljastavissa asusteissa.

Leighton tosin ei tajunnut, kuinka Linda vietteli häntä, vaan oletti naisen yrittävän vain helpottaa Leightonin oloa Amberin takia.

"Olet tosi komea. Sääli, että noin komean lapselle käy noin.." Linda lirkutteli Rebekahin ollessa toisessa huoneessa. Vaikka kovin ylpeä nainen olikin, niin hänkin hieman pelkäsi Rebekahia.

Joka tapauksessa, vaikka lapsensa olikin sairas, oli Leightonin mentävä aamulla pimeässä töihin, ja tunnin päästä myös Rebekah kipaisi käymään töissä.

Amber jaksoi kyllä nousta ylös, mutta kesän lämmössäkin hän paleli ja hieroi tiukasta käsiään. Hänen oli kylläkin pakko noustakin.

"Sinun on parempi opetella elämään normaalisti, vaikkei siltä tuntuisikaan. Se saattaa olla ainoa keino tähän hätään." Linda opasti Amberia, joka katsoi häntä epäilevästi, miettien uskoisiko naista vai ei.

 Olihan Linda usein osoittanut inhonsa Amberia kohtaan, mutta hän ei silti satuttaisi poikaansa toivomalla tämän tyttöystävän kuolemaa. Hän oli yhtä tietämätön kuin muutkin, tämä oli ensimmäisiä tapauksia kylässä, eikä kukaan osannut auttaa.

Linda joutuikin päivystämään koko päivän Amberia, jonka seurauksena Maxin muutti Amberin luokse, ja nukkui tämän sängyssäkin. Amber yritti esittää vahvaa, mutta välillä kesken suudelmienkin hän meinasi kupsahtaa, jolloin Max joutui ottamaan tytöstä kiinni vahvemmin.

Amber kyllä pystyi kokkaamaankin, mutta aina välillä huomasi tarkkailevat katseet sohvilla ja nurkissa, häntä ei päästetty silmistä hetkeksikään. Kyllähän Amber välillä turhautui, mutta ymmärsi sen olevan vain hänen parhaakseen.

"Menisit nukkumaan." Amber houkutteli Maxia, joka nojasi käteensä väsyneesti, mutta painosti syyllisyyttään. Amber oli joutunut heikompaan kuntoon, ja pian hänen oli pakko siirtyä jo sairaalaankin.

"Menen kunhan äiti tulee.." Max lupasi, vaikka molemmat tiesivätkin, ettei lupaus toteutuisi.

"Mitenkäs täällä voidaan?" Linda kysäisi pamahdettuaan sisään. Amber katsahti hetkeksi Lindaan.

"Hyvin." Amber sanoi esittäen pirteätä. Max huokaisi kyllästyneenä, ja Lindakin tiesi, mitä Max meinasi.

"Amber. Kerro nyt vain totuus. Se on hyväksi myös itsellesi." Linda sanoi katsellen Amberin papereita.

"Okei.. Päätä särkee, ja jalkoja pakottaa hieman." Amber mutisi häpeissään. Linda jatkoi raapustelemista, ja Max jatkoi huokailua.

Linda käveli toisella reunalla olevalle sohvalle, ja katsahti aukeavaan oveen. Rebekah käveli hymyillen sisään ja vilkaisi muita.

"Mitenkäs täällä?" Rebekah kysyi hymyillen. Hän vilkaisi muita ja mutisi jotain surullisena.

"Rebekah, en viitsi valehdella, mutta Amberin tila vain huononee, ja hän tuskin selviää." Linda mutisi viereensä tulleelle Rebekahille. 

"Kuinka.. pian?" Rebekah kysyi pidellen päätään. Linda näytti miettivän hetken, kunnes vastasi.

"Ehkä muutama viikko, kuukausi? En voi olla varma, mutta epäilen, ettei hän selviä vuoden loppuun." Linda kuiskasi hiljaa, jottei Max tai Amber kuulisi. Rebekah puristi silmiään kiinni, ja huokaisi.

"Mitä minä olen tehnyt ansaitakseni tämän.." Rebekah selitti ja hänen äänessään oli tukahtunut itku.

Seuraavat viikot kaikki oleskelivat vain sairaalassa, ja lähinnä myös samassa huoneessa. Hiljaisuus vallitsi koko huonetta, välillä vaihdettiin muutama sana. Amberin tila muuttui pahempaan päin, tai ei ollenkaan. Parantumisesta ei ollut enään toivoakaan.

Maxkin pysyi samassa asennossa, harvoin vaihtaen, katselemassa Amberia, miettien, miten kaikki oli muuttunut täydellisestä kesäloman alusta täydelliseen katastrofiin. 

 "Isä.. Olen harkinnut meneväni yliopistoon." Ron läsäytti kesken kaiken illan. Leighton oli yhä työasussaan, ja he olivat tuijottaneet hiljaisina telkkaria.

"Miksi? Minne?" Leightonilta tuli kuulustelu. Ron katseli hetken seinää, muodostaen lausetta.

"Kaupungin laitamilla on eräs yliopisto. Tahtoisin päästä etenemään elämässäni." Ron selitti varsin aikuismaisesti. Tokihan hän myös tahtoi pois kaikesta tuskasta.

 "Entäs Amber? Hylkäätkö meidät vain tänne?" Leighton paukautti, olettaen sanojen estävän Ronin lähtöä.

"Sinäkin tahtoisit muualle. Et varmaan tahdo, että Amberin elämä vaikuttaa minun omaani?" Ron löi sanat takaisin.

"Selvä, tee kuten tahdot. Minä en asiaan puutu." Leighton mutisi tyytymättömänä. 

"Hienoa. Lähden huomenna illalla." Ron sanoi ylpeänä. Hän ei luovuttaisi.

 Aamulla Ron käväisi katsomassa Amberia, ja samalla Maxia, joka istui yhä pää käsissään Amberin vieressä, toivoen muutoksen tapahtuvan.

"Onko.. tilassa muutosta?" Ron kysyi varovaisesti Maxilta, joka ei edes liikahtanut.

"Ei." Max kuiskasi selvästi vahingoittuneena. Ron nousi varovaisesti ylös, ja lähti mitään sanomatta.

Illan tultua, hän päätti lähteä yliopistoon, hyvästelemättä isäänsä, joka oli katsellut häntä ilkeänä sohvalta.

"Amber.. Minulla olisi jotain kysyttävää." Linda sanoi istahtaen usein Maxin valtaamalle penkille. Amber nyökkäsi hiljaa ja kääntyi katsomaan Lindaa. Hän näytti hieman epäilevältä, eihän Linda koskaan suoranaan puhutellut häntä.

"Oletko.. Sekaantunut huumeisiin?" Linda kysyi varovaisesti. Amberin ilme järkkyi hieman.

"Miten voit luulla minua joksikin narkkariksi?" Amber kysyi tahattomasti varsin lempeästi.

"Olen huomannut sinussa sellaisia oireita. Oletko saanut joltain joitain pillereitä tai jotain, josta olisit saanut mahtavan olon?" Linda kysyi Amberilta, joka nyökkäsi. 

"Se..oli koulun päättäjäisten aikaan. Se oli vain kerta." Amber mutisi. Linda nyökkäsi ymmärtäväisenä. Tyttö ei ollut tiennyt mitä oli ottanut. Sehän oli selvää.

Linda kutsui Maxin takaisin sisään, ja oli itse lähdössä, kun Amber nousi ylös ja alkoi karjua.

"Mit.." Max sanoi huolestuneesti. Hän vilkaisi Lindaa, joka oli seissyt siinä järkyttyneenä jo hetken. 

"En tiedä. En todellakaan tiedä.." Linda sanoi yhä järkyttyneesti, ja mietti päässään.

"Eihän voinut.." Linda sanoi itsekseen. Max kääntyi katsomaan, ja piti kättä vyötäröllään.

"Mitä? Mitä hän ei voinut?" Max karjui katsellen kun Amber kitui. Hän ei tiennyt mitä tehdä.

"Olla raskaana." Linda kuiskasi. Sillä samaisella hetkellä Amber alkoi vaappua.

 Max juoksi ja otti Amberin syliinsä, ennen kuin Amber ehti kaatua. 

"Ei mitään hätää kulta." Max sanoi hymyillen. Jos Amber nyt tokenisi, he saisivat elää elämänsä loppuun toistensa kanssa. Niin, ja kaksosten, jotka oltiin viety muualle tutkittavaksi. 

Max laski Amberin sängylle, jossa tyttö makasi järkyttyneenä, ja hengitti raskaasti. Linda suositteli Amberia nukkumaan, mutta tyttö ei vain tahtonut.

"Epäilen, että hän oli tullut raskaaksi, ja muutamat huumeet olivat aiheuttaneet raskauden pitkittymisen, ja sen, että Amber pysyi laihana." Linda selitti varsin lääkärillisesti. Rebekah huokaisi katsellessaan kuinka hänen esikoisensa makasi liikkumattomana sängyllä. Tiputusta ei voitu laittaa, sillä se vain pahentaisi.

Max olikin jo siirtänyt tuolinsa takaisin, ja palannut murehtimaan aina koulun jälkeen. Hetken päästä hän ei kuitenkaan kuullut Amberin raskasta hengitystä.

"Äiti! Amber ei hengitä enään raskaasti!" Max karjui äitiänsä apuun säikähtäneenä. Linda juoksi paikalle ja katseli hetken Amberia. 

"Ei hemmetti!" Linda karjaisi ja syöksyi Amberin luo.

 "Älä Amber, ei." Linda karjui ja laittoi kätensä Amberin paidan alle. Amber ei liikahtanutkaan. 

"Ei hemmetti!" Linda jatkui karjumista. Hän nousi ylös vaivalloisesti.

"E-een tunne..pulssia." Linda selitti, kun Max katsoi kysyvästi häneen.  Hän näki tuskan poikansa kasvoilla.

"EI! EI AMBER, ÄLÄ!" Max karjui vuorostaan. Kaikki täytyisi vielä selittää Rebekahille.

- - - - -

Tälläinen, taas vaihteeksi nopeasti etenevä : ) Kommentoikaa vain : )