Trying to say goodbye
Tässä osassa kesti taas hieman, kun olin laiska, enkä jaksanut kirjoittaa.
"Asia on nyt niin, että me muutamme." Leighton sanoi hymy suussa Maxille.
"Mit..miksi? Minne minä sitten menen lasten kanssa? Äidin luokse en tahdo." Max sanoi ihmetellen. Rebekah naurahti hieman.
"Suunnittelimme, että tulisit lasten kanssa meidän mukaamme. Tietenkin se saattaa kuulostaa oudolta." Rebekah sanoi pirteästi kun Max käännähti katsomaan häneen.
"Pääsisinkö? Oikeasti?" Max riemastui nähtävästi. Rebekah ja Leighton hymyili onnellisesti.
"Totta kai. Ja kuoltuamme sinä voisit periä talon, Ron kun on siellä yliopistossa, ja hänellä on se kihlattunsa ja tuleva lapsensakkin." Leighton selitti hieman vihaisella äänellä, kun aihe siirtyi Roniin. Max suostui oitis tarjoukseen, ja he alkoivat jo innoissaan suunnittelemaan muuttoa, jonka avulla he saivat hetkeksi Amberin pois mielestä.
Amber oli menehtynyt noin puoli vuotta sitten, ja hänen hautajaisiaan vietettäisiin, kunhan lapset olisivat hieman isompia. Heitä ei uskaltanut jättää lastenhoitajalle alle vuoden ikäisinä. Lindakin oli jo alkanut kasaamaan tavaroitaan, ja muutti pikku hiljaa takaisin omaan kotiinsa.
Kaksospojat, Tintti ja Alexander, olivat saaneet nimensä Amberin ja Maxin omista mietteistä, he kun olivat kerran miettineet kivoimpia nimiä. Ei kukaan tosin arvannut, että nimille olisi käyttöä näinkin pian. Toinen pojista oltiin sijoitettu Rebekahin ja Leightonin huoneeseen, toinen taas Amberin ja Ronin vanhaan, Maxin nykyiseen huoneeseen.
Max makoili suurimman osan päivästä sängyssään, ja kuunteli samalla joko lapset alkaisivat taas huutaa. Hän teki tosin kaikkensa, jottei Amber pyörisi mielessä.
* * * * *
Kaikki olivat hiljentyneet ja muistelivat Amberia. Nyyhkäyksiä kuului vain Rebekahilta, mutta useimmat surivat syvästi. Ronin kihlattukin oli myötätuntoinen, vaikkei Amberia ollut tuntenutkaan.
Oikealla eturivissä istuivat lähimmät omaiset. Viereisellä penkillä istui Ron, Ronin tuleva vaimo Mary ja heidän vieressään Linda. Takana kiistelivät vilkkaasti Amberin ja Maxin ystävät, Lorena ja Ken, jotka kaikkien ihmetykseksi tuli hautajaisiin parina.
He eivät olleet paljoakaan muuttuneet. Molemmat olivat venähtäneet pituutta, ja kehittyneet aikuisemmiksi. Lorena oli myös aloittanut kauneutensa lupaaman mallintyön.
Hautajaisten jälkeen väki lähti Rowyjen uuteen taloon kahveille. Ron ja Mary juttelivat Rebekahin ja Leightonin kanssa vilkkaasti ruokapöydässä. Muut vieraat keskustelivat muualla.
"Olettekos.. hankkimassa piakkoin lapsenlapsia meille?" Rebekah kysyi innostuneena. Leighton tökkäsi naista hennosti ja katsoi tähän ihmetellen, mutta hymyillen. Nuoret seurasivat vierestä hieman vaivautuneina, mutta ymmärtäväisinä. Sen jälkeen alkoi pitkät selitykset.
"Olen todella pahoillani Amberista, hän oli aivan ihana ystävä." Lorena sanoi halatessaan huomattavasti lyhyempää Maxia. Max oli hieman vaivaantunut, kun mallinmitoissa oleva toinen nainen tuli halailemaan häntä. Vaikka Lorena hyvä ystävä olikin ollut.
Lorena oli jopa niin upea, että ei edes hävennyt erikoisia korviaan. He irrottivat toisistaan, ja katsoivat toisiaan hetken silmiin. Molemmista huomasi, että he näkivät juuri vanhoja, hyviä muistoja.
"Kiitos.." Max mutisi yhä vaivaantuneena. Hän katseli upeata naista, jonka jokainen olisi tahtonut. Kaikki muut paitsi Max, joka kaipasi juuri tiettyä henkilöä. Mutta jotain yhteyttä tapauksilla oli. Kukaan, paitsi ehkä yksi, sai Lorenan, eikä kukaan myös saanut Amberia.
"Okei. En ole koskaan ollut suosikkejasi, mutta pidin Amberista. Olen oikeasti vilpittömästi pahoillani. Vaikket sitä uskoisikaan." Lorena sanoi vakavana. Tosiaan, ei Max Lorenasta pahemmin välittänyt, eikä pitänyt Amberia tälle tärkeänä. Haluistaan huolimatta hän pysyi hiljaa.
"Lähdemme Kenin kanssa nyt. Meille tulee pian kiire." Lorena sanoi pöydässä istuville ja huusi Kenin luokseen. He lähtivät tyylikkäästi, niin kuin hienon parin kuuluikin. Lorenakaan voinut riskeerata hyvin alkanutta uraansa.
* * * * *
* * * * *
Kaksoset olivat kasvaneet hurjaa vauhtia, ja Max katseli heitä usein, pelkästään muistellen Amberia. Toki kaksoset hieman ihmettelivät, miksi isänsä jäi tuijottamaan, mutta tilanne meni ohi pelkällä naamaan tökkäsyllä.
Esittelen tässä vaiheessa talon sitten : D Tältä näyttää kokonaisuudessaan. Talon on siis tehnyt Yun, Lc Ala-Tuuhelan tekijä. Kiitos hänelle siitä : ) Vilkaiskaa hänenkin tarinaansa : )
Ulko-ovesta tullessa tulee tälläinen näkymä. Vasemmalla olevasta ovesta mennään vessaan, ja toinen vie Maxin huoneeseen, jossa lapsetkin asustavat tällä hetkellä.
Tälläinen on siis ulko-oven vierusta.
Anteeksi Max : D Tälläinen keittiö.
Tässä on siis Maxin huone. Olen joten kuten tyytyväinen tähän : D
Tässä toinen vessoista. Isompi niistä. Anteeksi huono kuvakulma, mutta näin sain koko vessan samaan kuvaan.
Yläkerran vessa heti portaiden yläpäässä.
Poikien tuleva huone kunhan kasvavat.
Rebekahin ja Leightonin varsin tyhjä huone.
Alin kerta, portaat ovat toisten portaiden vieressä. Pidän tästäkin myös : ) Takaisin arkeen Maxin kertomana. -->
Katselin lapsia, jotka muistuttivat minua yhä Amberista. Tahtoisin joka ilta nukahtaa tämän viereen. Hänen hiuksensa tuoksuivat aina ruusuilta, ja hän oli varsin lämmin.
Huokaisin ja nousin ylös Tintin parkuessa. Hellin tätä hetken ja aloin opettamaan poikaa kävelemään. Koulun oli lopettanut, joten aikaa riitti.
Muiden ollessa töissä, tein myös hieman ruokaa valmiiksi. Varsinkin Rebekah tuli töistä nälkäisenä.
Näköjään vaihdankin tässä randomkertojaksi : D
Ennen syöntiä Rebekah tosin aina juoksi katsomaan poikia. Hän oli aina tasapuolinen suukoissa ja haleissa, mutta aina toinen jäi vinkumaan lisää.
Hän joskus jäi myös opettamaan poikia kävelemään. Alexander sai lähinnä eniten huomiota Rebekahilta, Tintti kun vinkui aina Maxin hoitovuorolla.
Kuukausien kuluessa ja Rebekahin huimasti ikääntyessä mikään ei lähes muuttunut. Lapset saivat kyllä useammin huomiota, ja kehittyivät huimasti.
Ja aina Max meni väsyneenä nukkumaan, ja heräsi aikaisin huolehtimaan lapsista. He kun eivät nukkuneet kovinkaan pitkälle aamuun.
Mutta aina ennen muita, Leighton heräsi ja kävi usein juomassa alakerrassa. Toki Rebekah huonounisena ärsyyntyi tavasta, mutta huomatessaan, että Leighton ei enään kömpinyt sänkyyn hän sai taas mielenrauhan ja rauhallisen unensa takaisin.
Leighton myös valmisti hämmästyttävän hiljaisesti aamiaista, tosin todella tukevaa. Eihän Leighton sitä tajunnut, mutta ainahan kaikki ruoka oli kelvannut.
Toki hän joskus huolehti lapsista, mutta se oli jo tullut varsin harvinaiseksi. Tänään oli taas yksi niistä harvinaisista päivistä.
Leighton käänsi hanan auki voimaakkaalle suihkulle, ja hankki ammeen sopivasti täyteen. Hän oli napannut Alexanderin ja pesi tämän ripeästi kuullessaan kimppakyytinsä tuuttauksen.
Myöhemmin aamulla Max opetti taas Tinttiä. Jostain syystä tämä hoiti mieluummin rauhallisempaa Tinttiä. Alexander kun riehui aina viimeistä päivää. Varsinkin kun Max hoisi tätä.
Max huomasi myös syöttäessään kaksosia, että Ron käppäili heidän etupihalla sateessa. Max juoksi nopeasti tervehtimään varsin hyvää tuttavaansa.
Ron kävi tervehtimässä siskonpoikiaan ja rupattelikin näiden kanssa hetken. Kuitenkin Rebekah käveli sisään työkaveri mukanaan.
Max tervehti varsin nuorta, mutta hieman diivailevaa ja kaunista naista. Hän oli varsin ystävällinen lapsia kohtaan, ja juttelikin pitkän aikaa kaksosten kanssa.
Max ja Sharoniksi paljastunut nainen halasivat huvittavan illan päätteeksi. Rebekah näytti varsin tyytyväiseltä huomatessaan nuorten kemian.
- - - - - - - -
Tälläinen varsin tylsähkö osa. Tönkköyttä on varmasti ilmassa. En ollut oikein parhaimmillani tätä tehdessä. Mutten keksi mitään ihmeellistä, jotenka kommentoikaa, jotta jaksaisin tehdä seuraavan osan hieman nopeammin : D
Kommentit